“Kehosi ei tarvitse hikirääkkiä voidakseen hyvin”

Jenni Salomäki

Meillä on omat syymme miksi emme aina nauti liikunnasta. Ehkä nuoruuden huonot kokemukset, toisten ihmisten sanat tai yksinkertaisesti se, ettemme ole koskaan löytäneet omaa tapaamme liikuttaa kehoa, ovat saaneet meidät uskomaan, että liikunta ei ole oma juttumme.

Joskus taas olemme aikoinaan olleet aktiivisia liikkujia, mutta elämän myötä liikunta on jäänyt arjestamme, emmekä enää tiedä mistä aloittaa.

Päädyin elämään arkea, jossa en jaksanut nousta sohvalta

Omalla kohdallani uupumus vei minut useaksi vuodeksi liikkumattomuuden kehään. Liika suorituskeskeisyys, liian isot tavoitteet suhteutettuna omaan elämäntilanteeseen sekä muiden liiallinen miellyttäminen ovat tyypillisiä tekijöitä, jotka ajavat meitä uupumaan liian kuorman alle.

Ja niin vain kävi, että uupumus pysäytti myös tämän suorittaja-miellyttäjän - ja laittoi katsomaan elämää uudelta kantilta.

Päädyin elämään arkea, jossa ei jaksa nousta sohvalta, lenkkeillä tai jalka ei vain tunnu nousevan. Arkea, jossa keho kyllä ilmoittelee krempoistaan ja jumeistaan, ja pienikin koetus hengästyttää. Ja arkea, jossa oma huono kunto vain hävettää, mutta matka parempaan kuntoon tuntuu vaikealta ja kaukaiselta haaveelta.

Takaisin liikunnan makuun päästäkseni, olisin kaivannut tuekseni valmennusta, joka ottaisi tilanteeni huomioon.

Takaisin liikunnan makuun päästäkseni, olisin kaivannut tuekseni valmennusta, joka ottaisi tilanteeni huomioon. En nimittäin liikkunut yhtään, mua todellakin kauhistutti ajatus treeneistä ja somen treenivideot vain ahdisti.

Alkuun toki yritin kyllä. Nimittäin kokeilin jokapäiväistä kovatehoista treeniä - ei toiminut. Kokeilin seurata tunnontarkasti urheilukelloa - ei toiminut. Kokeilin puskea eteenpäin ja hikoilla enemmän - ei toiminut.

Muutos ei tullut pikaratkaisuista, kuntokuureista, eikä kovista hikitreeneistä, joilla pääsisi lupausten mukaan viikossa kuntoon. Mistään näistä ei tullut pysyvää tapaa. Muutos lähti vasta siitä, kun päätin jättää urheilukellon kokonaan pois, ja alkaa liikkumaan oman kehon viestejä kuunnellen.

Aloin hokemaan "vähemmän on enemmän" -mentaliteettia ja kokeilin eri tapoja liikuttaa omaa kehoa. Ensin yksin ja sitten muiden kanssa ryhmäliikunnassa. Ja vihdoin aloin näkemään tuloksiakin omassa arjessani.

Uupumuksen keskellä olin kirjoittanut päiväkirjani kulmaan sanat "Ihan tavallinen Supernainen"...

Ajatus treeneistä kauhistutti, en ollut elinvoimainen ja some ahdisti

Pikakuurien ja hikirääkkien sijaan, olisin itse tarvinnut treeniryhmän tai yksilövalmennuksen, joka tarjoaa lempeää liikettä ja sellaista treeniä, josta saa onnistumisen kokemuksia eikä tarvitse hävetä huonommuuttaan.

Kun löysin vihkostani nuo uupumuksen keskellä kirjoitetut sanat "Ihan tavallinen Supernainen", tiesin mitä minun tulee tehdä. Perustin yrityksen ja päätin luoda sellaiset valmennukset, joita olisin itse tarvinnut liikkumisen aloittamisen tueksi.

En nimittäin usko, että ihminen joka ei koskaan ole ollut itse huonokuntoinen, osaisi valmentaa erittäin huonokuntoisia oikealla tavalla.

Silloin kun liikunta on kadonnut kokonaan arjestamme. Kun emme enää jaksa leikkiä lastemme kanssa tai jo portaiden katsominenkin hengästyttää. Silloin pikakuureja tärkeämpää on löytää jokin pieni asia, joka saa meidät tuntemaan, että pystymme tähän.

Me, ihan tavalliset ihmiset, emme tarvitse hikirääkkejä voidaksemme hyvin tai ollaksemme parempia. Meidän on lupa liikkua ihan vain omaksi iloksemme, juuri silloin kun itse haluamme.

Kuka olen?

Koulutukseni…

  • Merkonomi-ylioppilas ja valmentajan ammattitutkinto

  • Lisäkoulutus: Psykologian ja urheiluravitsemuksen perusopinnot (UEF)

  • Cheerleading-urheilijoiden valmentaja since 2008

  • Suomen Valmentajat ry:n mentorikoulutus

  • MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Mielenterveyden ensiapu 1-koulutus

Vahvuuteni…

  • Ydinvahvuuksiani ovat ehdottomasti aitous, ihmisten inspirointi sekä määrätietoisuus ja empaattisuus.

    Omalla ammattitaidolla sekä kokemuksellani haluan olla mukana luomassa yhteiskuntaa, jossa ihmiset voivat hyvin ja uskaltavat olla sellaisia kuin ovat.

Vapaalla…

  • Vapaa-ajalla rakastan lukea/kuunnella kirjoja, käydä kävelylenkeillä sekä laittaa ruokaa.

Lähde tästä mukaan ensimmäiselle verkkovalmennus viikolle...

– Olen tukenasi jokaisella askeleella.